Browsing Tag

reading

    Riitta Jalonen: Kirkkaus

    Book Journal

    Odotin tältä kirjalta aivan valtavasti. Kiinnostukseni kirjaa kohtaan oli herännyt kirjablogeista lukemieni arvioiden perusteella, ja mitä enemmän niitä luin, sitä suuremmaksi kiinnostukseni kasvoi, kunnes olin aivan vakuuttunut siitä, että tämä kirja minun tulee lukea; että tämä kirja olisi juuri minua varten. Siispä ostin kappaleen Kirkkautta itselleni viime vuoden Helsingin kirjamessuilta ja vuodenvaihteessa lupasin itselleni lukea tämän kirjan kuluvan vuoden aikana. Näin myös tapahtui, ja nyt kirjan luettuani olen harmikseni ennen kaikkea hämmentynyt ja jopa aavistuksen pettynyt, enkä oikein itsekään ymmärrä, miksi.…

    Continue Reading

  • Book Journal

    Tove Jansson: Kesäkirja

    Tove Janssonin Kesäkirja on notkunut pitkään mahdollisesti mielenkiintoisten luettavien listallani, tosin, myönnettäkööt, lähellä listan häntäpäätä: luin näet taannoin yhden Janssonin novellikokoelman enkä ihastunut siihen sillä tavalla kuin olin odottanut, ja…

  • Book Journal

    Kirsi Alaniva: Villa Vietin linnut

    Tätä kirjaa suositeltiin minulle pian sen ilmestymisen jälkeen, ja ymmärrän hyvin miksi: jo Villa Vietin lintujen kansikuva rapistuneine tapettitaustoineen ja luikertelevine selkärankoineen (!!) huokuvat juuri sellaista tunnelmaa, jollaisesta kuka tahansa…

  • Book Journal

    Jeffrey Eugenides: Virgin Suicides – Kauniina kuolleet

    Olen lukenut Virgin Suicidesin kerran aiemminkin joskus yläasteikäisenä ja muistan, etten tuolloin juuri lämmennyt tälle kirjalle. Sillä kertaa kirja oli tarttunut mukaan kirjastosta, ja koska se ei tehnyt vaikutusta minuun, totesin, ettei sitä…

  • Book Journal

    Marko Hautala: Itsevalaisevat

    Meille on kertynyt hyllyyn Hautalan teos jos toinenkin, mutta en ollut lukenut niistä itse vielä ainuttakaan ennen kuin tartuin Itsevalaiseviin, jonka olin tullut summamutikassa valinneeksi tänä vuonna luettavien kirjojen listalleni. Kirjasta etukäteen kuulemani perusteella…

  • Book Journal

    Sami Hilvo: Viinakortti

    Ensimmäiseksi tänä vuonna lukemakseni kirjaksi päätyi vuonna 2010 julkaistu Viinakortti. Sain sen lainaan eräältä ystävältäni, joka sanoi, että kyseessä on hirvittävän surullinen kirja, jota lukiessa saa itkeä oikein urakalla — ja kun kyseessä…

  • Book Journal

    Helmet-lukuhaaste 2017

    En ole kertaakaan aiemmin osallistunut Helmet-kirjastojen järjestämään oivalliseen lukuhaasteeseen, mutta tänä vuonna ajattelin kokeilla. Tulinkin jo aiemmin kasanneeksi tälle vuodelle oman alustavan lukusuunnitelmalistani, joka näyttää menevän sopivasti päällekkäin tämänvuotisen Helmet-lukuhaasteen haastekohtien kanssa,…