Tove Jansson: Kesäkirja

Book Journal

Tove Janssonin Kesäkirja on notkunut pitkään mahdollisesti mielenkiintoisten luettavien listallani, tosin, myönnettäkööt, lähellä listan häntäpäätä: luin näet taannoin yhden Janssonin novellikokoelman enkä ihastunut siihen sillä tavalla kuin olin odottanut, ja tämä latisti jonkin verran intoani tutustua kirjailijan muihin teoksiin (Muumit ovat toki tuttuja entuudestaan). Valitsin silti Kesäkirjan osaksi tälle vuodelle suunnittelemaani lukemistoa, ja näin se tuli myös luetuksi (tosin saatoin ehkä syyllistyä jonkun sortin pyhäinhäväistyksen, kun luin sen huhtikuussa enkä keskellä kauneinta suvea, mutta minkäs teet).

Kesäkirja koostuu luvun mittaisista tarinoista, jotka kertovat erään perheen (pienen Sophia-tytön, tämän isän ja isoäidin) jossain päin Suomenlahtea sijaitsevalla saarella viettämistä kesistä. Sophian isän roolina on lähinnä pysytellä taka-alalla, ja ennen kaikkea Kesäkirja on tarina pienen tytön ja vanhan isoäidin ystävyydestä, saariston kesästä sekä luonnon ja elämän (joskus karustakin) kauneudesta. Kyseessä on kaikkea muuta kuin synkkä teos, mutta juuri elämän kauneuden karun puolen kuvaus ihastutti minua läpi koko kirjan. Yö, myrskyt ja muut synkkyydet, jopa kuolema, ovat läsnä tekstissä, mutta eivät hallitsevassa asemassa, vaan enemmänkin korostamassa kaikkea sitä valoa ja kauneutta, joka kesään kuuluu; kolikon kääntöpuolena, jota ilman ne kauniit ja lempeät asiat menettäisivät merkityksensä. Kauniista kesäkuvauksista huolimatta maistoin tarinoissa lähestyvän syksyn, asioiden loppumisen – mutta ei vielä. Vielä niissä oli kesä.

Kesäkirja on hiljaisella tavalla viisas kirja. Se ei rehentele viisaudellaan, mutta annostelee siitä palasia, välähdyksiä, tasaisesti, vähäeleisten tapahtumiensa saatossa. Se on syvempi kuin päältä päin näyttää. Siinä on lauseita ja havaintoja, jotka on luettava kahteen kertaan ennen kuin jatkaa eteenpäin. Olen kuullut, että tämä kuuluu niihin kirjoihin, jotka jotkut lukevat joka vuosi uudestaan, ja ymmärrän, miksi.

Siksi harmittaa, että loppujen lopuksi en saanut kirjasta irti sitä, mitä siltä alun perusteella odotin. Ei se huono ollut missään nimessä, se vain ei ollut minun kirjani. Ainoa syy jonka keksin tälle ikävälle tosiasialle on se, että mitä pidemmälle luin, sitä rasittavammaksi koin kirjan lapsihahmon, Sophian. Tämän perusteella ei pidä erehtyä luulemaan, että Sophian hahmo olisi ollut huonosti kirjoitettu. Päinvastoin! Sophia (kuten kirjan muutkin hahmot) oli äärimmäisen uskottavan ja todellisen tuntuinen, ja luultavasti juuri tästä syystä vierastin hahmoa niin kovasti – Sophian tosielämän vastineiden seurassa olen näet lähinnä vaivaantunut ja tympääntynyt, eikä kokemus välittynyt mainittavasti erilaisena kirjan sivuilta luettuna. Jotta olisin voinut todella täysin nauttia lukemastani, minun olisi pitänyt pystyä pitämään Sophian lapsenominaisuuksia sympaattisina ja viehättävinä, mutta siihen en saanut itseäni taipumaan. Kurjuuksien kurjuus!

Teos täyttää useamman kohdan tämän vuoden Helmet-lukuhaasteesta, ja kuittaan sillä luetuksi kohdat 3 (suomalainen klassikkokirja), 5 (kirjassa liikutaan luonnossa) ja 25 (kirja, jossa kukaan ei kuole), viimeisen kohdan tosin vasta pienen pohdinnan jälkeen; kirjassa mainitaan sivumennen kyllä jonkun kuolleen, mutta koska tämä ei tapahdu osana tarinaa, niin ehkä voidaan katsoa, että Kesäkirja täyttää tämänkin haastekohdan kriteerit.

Tuomioni:
3 skulls
= Ihan OK.


Kirjan tiedot:
Tove Jansson: Kesäkirja (WSOY, 2006. 143 sivua.)
(Alkuteos Sommarboken (1972). Suomentanut Kristiina Kivivuori.)

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply