Kirsi Alaniva: Villa Vietin linnut

Book Journal

Tätä kirjaa suositeltiin minulle pian sen ilmestymisen jälkeen, ja ymmärrän hyvin miksi: jo Villa Vietin lintujen kansikuva rapistuneine tapettitaustoineen ja luikertelevine selkärankoineen (!!) huokuvat juuri sellaista tunnelmaa, jollaisesta kuka tahansa minut tunteva henkilö tietää minun pitävän. Kirjaa minulle suositellut ihminen osasi myös kuvailla kirjan tunnelmaa sellaisilla sanoilla, että kiinnostuin teoksesta välittömästi. Hankin Villa Vietin linnut omaan hyllyymme heti ensi tilaisuuden tullen, eikä kirja joutunut odottamaan luetuksi tulemista kovin kauaa (ainakaan verrattuna siihen, kuinka pitkään hankkimani kirjat keskimäärin joutuvat seisomaan lukujonossa).

Villa Vietin linnut on voimakastunnelmainen ja sivumäärästään (vain 184 sivua) huolimatta runsas sukutarina, joka uhkuu rapistuvan kartanon tuoksua, kaipausta ja kipua, menneisyyden aaveita, jotka eivät suostu vaikenemaan. Se kattaa ajallisesti noin sadan vuoden ajanjakson ja kertoo Villa Vietin kartanoa tuona aikana asuttaineiden naisten tarinat, jotka kietoutuvat toisiinsa, menevät limittäin, ovat yhtä ja samaa tarinaa, joka on melkein kuin kirous suvun naisten yllä.

Ellie on tämän jatkumon uusin lenkki. Hän on syntynyt Villa Vietin loiston päivien jo aikaa sitten hiivuttua, ja asuu nyt lahoavassa kartanossa yhdessä äitinsä kanssa, jonka kertomissa tummasävyisissä tarinoissa saaren, kartanon ja suvun historian tarinat elävät tavalla, josta ei aina erota, mikä on totta ja mikä ei. Ellien ja tämän äidin lisäksi ääneen pääsevät myös aikaisemmat Villa Vietin naiset, ja heidän ääntensä kautta menneisyys avautuu vähitellen kaikessa kipeydessään. Tämän pituiseen kirjaan kertojia oli aikamoinen määrä, mutta minusta ratkaisu toimi hyvin; syntyi vaikutelma sukupolvien jatkumosta, asioista, jotka eivät päästä otteestaan vaikka vuosikymmenet vaihtuvat.

Tunnelma tässä kirjassa oli totisesti kohdillaan. Sen kerronnassa on makaaberia kauneutta, lihallisuutta, unenomaista särkyvyyttä ja silti voimaa. Maagiset elementit saavat aikaan sen, ettei aina tiedä, mitä todella tapahtuu. Pidin lukemastani, siitäkin huolimatta, että kokonaisuudessa oli ehkä jotakin viimeistelemätöntä, tai ainakin huomasin viimeisen sivun käännettyäni kaivanneeni vielä jotakin enemmän – en vain osaa sanoa, mitä. Se ainakin on varmaa, että luen tämän teoksen uudestaan vielä joskus, ja kenties seuraavan lukukerran jälkeen osaan sanoa parammin, miksi tämä ei ollut kaikesta tunnelmallisuudestaan huolimatta aivan viiden kallon kirja.

Ruksin tällä kirjalla tämän vuoden Helmet-lukuhaasteesta suoritetuksi kolme kohtaa, eli kohdat 10 (kirjan kansi on mielestäni kaunis), 26 (sukutarina) ja 50 (kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja), viimeinen kohta sen ansiosta, että satuin kirjastossa piipahtaessani näkemään tämän kirjan hyllyssä, johon kiinnitetty lappu kehotti lukemaan nimenomaan siinä hyllyssä olevat kirjat; tämä laskettakoon kirjaston henkilökunnan suositukseksi.

Tuomioni:
4 skulls
= Pidin!


Kirjan tiedot:
Kirsi Alaniva: Villa Vietin linnut (Savukeidas, 2016. 1. painos. 184 sivua.)

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply