Helmet-lukuhaaste 2017

En ole kertaakaan aiemmin osallistunut Helmet-kirjastojen järjestämään oivalliseen lukuhaasteeseen, mutta tänä vuonna ajattelin kokeilla. Tulinkin jo aiemmin kasanneeksi tälle vuodelle oman alustavan lukusuunnitelmalistani, joka näyttää menevän sopivasti päällekkäin tämänvuotisen Helmet-lukuhaasteen haastekohtien kanssa, joten luulisin näiden lukuprojektien tukevan toisiaan hyvin. Ja jos eivät jostain syystä tuekaan, niin väliäkös tuolla, sillä sekä Helmet-lukuhaaste että oma luettavien kirjojen listani ovat molemmat joustavia haasteita, joista ei tarvitse ottaa suorituspaineita.

Tämän lukuhaasteen säännöt saa kukin osallistuja kehitellä haluamansalaisiksi, ja itse ajattelin noudattaa seuraavanlaisia käytäntöjä: 1) yhdellä kirjalla saa ruksia luetuiksi kaikki ne kohdat, jotka kirja täyttää; ei siis tarvitse lukea viittäkymmentä kirjaa jotta haaste tulisi täytetyksi, ja 2) jokaisen kohdan tulisi kuitenkin tulla täytetyksi vähintään kerran ennen vuoden loppua ja haasteen päättymistä. Itse itselleni asettamien sääntöjen täyttäminen tuskin osoittautuu hankalaksi, sillä lukuhaasteen 50 kohtaa ovat pääosin varsin inspiroivia: Continue reading “Helmet-lukuhaaste 2017”

Lukusuunnitelmia vuodelle 2017

Koska pidän turhien asioiden suunnittelemisesta, listojen tekemisestä ja lukemisesta, olen kasannut itselleni ensi vuotta varten listan kirjoista, jotka olisi kiva saada luettua tulevana vuonna. Listalta löytyy 44 kirjaa, pääasiassa erilaista proosaa, mutta myös pari sarjakuvaa, runokokoelmaa ja tietokirjaa. Ja koska olen itselleni armollinen, olen antanut itselleni luvan lukea myös kirjoja joita listalta ei löydy, ja toisaalta myös olla lukematta kaikkea listalta löytyvää, jos siltä tuntuu.

Mainittakoon, että kaikki nämä 44 kirjaa löytyvät meiltä hyllystä jo valmiiksi. Mainittakoon myös, että tätä kirjoittaessani hyllyistämme löytyy peräti 377 lukulistallani odottavaa kirjaa, joita suurinta osaa en ole koskaan aiemmin lukenut. Tästä on tehtävissä sellainen päätelmä, että todennäköisesti en tule kauheasti kirjastoja hyödyntäneeksi nyt tulevanakaan vuonna, mikä on oikeastaan aika harmi. No, itsepähän olen hamsteroinut hyllyt täyteen kirjoja…

Siirtykäämme sitten itse listaan!

Ensi vuonna aion lukea…

…kirjasarjojen aloitusosia

  • Robin Hobb: Fool’s Errand (The Tawny Man Trilogy, #1)
  • Sergei Lukjanenko: Yöpartio (Partio, #1)
  • Siri Pettersen: Odininlapsi (Korpinkehät, #1)

Hyllyyn on kertynyt jos jonkunmoisia kirjasarjoja, ja osasta niistä en ole itse asiassa koskaan vielä lukenut yhtään osaa. Näin siitäkin huolimatta, että parhaassa/pahimmassa tapauksessa olen saattanut pelkkien hyvien suositusten perusteella hommata etukäteen jopa sarjan kaikki osat tietämättä ollenkaan, onko koko kirjasarja edes minun makuuni.  Yksi tällainen sarja on Sergei Lukjanenkon Partio-sarja, jonka olen ymmärtänyt olevan jonkinmoista paranormaaleista aiheista ammentavaa urbaania fantasiaa ja ennen kaikkea hyvä kirjasarja, mikäli lähteisiini on uskominen. Odotan mielenkiinnolla sitä, millainen lukukokemus sarjan ensimmäisen osan, Yöpartion, kansien välissä odottaa.

Siri Pettersenin Odininlapsi herätti mielenkiintoni joskus taannoin, mutta en enää muista tarkalleen miksi. Jonkin sortin fantasiaa tämäkin kuitenkin on, ja pääasiassa hyvää muistan tästäkin sarjan avausosasta kuulleeni.

Robin Hobbin The Tawny Man -trilogian ensimmäinen osa on ainut näistä kolmesta kirjasta, jonka kohdallan osaan jo vähän aavistella mitä tulen saamaan, sillä olen lukenut aiemmin samaan maailmaan sijoittuvan Farseer-trilogian, joka sijoittuu Tawny Man -kirjoja edeltävään aikaan. Lukukokemukseni näiden kolmen ensimmäisen kirjan kanssa oli lopulta aika ristiriitainen, mutta päätin kuitenkin lukea myös tämän jatkotrilogian, koska se oli päätynyt hyllyyni jo valmiiksi, ja koska minulle on syntynyt sellainen käsitys, että näissä kirjoissa päästään seurailemaan enemmän Farseer-trilogiassa suosikkihahmokseni noussutta Narria. Otin itse asiassa jo varaslähdön Fool’s Errandin kanssa ja aloitin sen lukemisen vähän aikaa sitten. Alku on samalla tavalla kiehtova kuin muistan aiemmin lukemieni osien olleen, mutta suhtaudun tulevaan vähän pelonsekaisin tunnelmin, sillä olisihan se nyt kurjaa, jos tämäkin trilogia houkuttelisi lukemaan itsensä loppuun saakka vain lössähtääkseen lopussa kuin paketillinen jotain kasvisrasva-vaniljajäätelöällötystä kesähelteellä. Vaan kuka tietää, ehkä Tawny Man ei petäkään. Toistaiseksi ainakin luen Fool’s Errandia ihan mielelläni.

…jatkoa muutamiin ennestään tuttuihin kirjasarjoihin

  • Jack Tiffany, John Thorne & J.K. Rowling: Harry Potter and the Cursed Child (Harry Potter, #8)
  • George R.R. Martin: A Dance With Dragons (A Song of Ice and Fire, #5)
  • Alan Bradley: Kuolema ei ole lasten leikkiä (Flavia de Luce, #2)
  • Justin Cronin: The City of Mirrors (The Passage, #3)

Harry Potter and the Cursed Child: voi himpulan pimpulat. Rehellisesti sanottuna kammoan tämän näytelmän lukemista, mutta tiedän, että jonakin päivänä minun on se luettava, ja yhtä hyvin se aika voi koittaa tulevan vuoden kuluessa. Miksikö kammoan? Siksi, että Potterit ovat olleet elämässäni todella tärkeässä asemassa, mutta en edelleenkään pysty käsittelemään edes sitä epilogia, johon koko sarja päättyi. Olen päättäväisesti kieltänyt koko epilogin olemassaolon kaikki nämä vuodet, ja nyt tämä jatko-osa sitten hemmetti vieköön pohjautuu juuri siihen kirottuun epiloginkuvatukseen. Miksi?! Miksi maailma koettelee minua näin? Mitä pahaa olen tehnyt? Nyyhk!

Kolmea muuta tämän osion kirjaa odotankin sitten paljon reippaimmin mielin ja suuremmalla innostuksella. A Song of Ice and Fire -fantasiasarja on niin massiivinen, että sen lähestulkoon yhdeksänsataasivuisessa neljännessä osassa saatiin seurattua vain osaa hahmoista, ja loppujen vaiheet samalta aikaväliltä kerrotaan viidennessä osassa, A Dance With Dragonsissa. Odotan malttamattomana päästäkseni seuraamaan loppujen suosikkihahmojeni tarinaa. Kenen kohtaloksi koituu kuolema tahi muu kammottava kohtalo? (Oletettavasti lopulta kaikkien, joten parempi olisi ehkä vain kysyä, että miten ja milloin.)

Flavia de Luce -sarjan ensimmäinen osa ilahdutti minua suuresti, ja odotan tuon pikkuvanhan kakaran seikkailujen jatko-osan, joka kulkee nimellä Kuolema ei ole lasten leikkiä, tarjoavan samanlaista lukuiloa. Myös Justin Croninin Passage-trilogian päätösosan, The City of Mirrorsin, kimppuun käymistä odotan innoissani. Kaksi aiempaa osaa ovat olleet varsin mukaansatempaavia, enkä näe syytä pelätä, että kolmaskaan osa olisi sen huonompi.

…kotimaista proosaa

  • Riitta Jalonen: Kirkkaus
  • Pajtim Statovci: Tiranan sydän
  • Pasi Ilmari Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta
  • Marko Hautala: Itsevalaisevat
  • Kirsi Alaniva: Villa Vietin linnut
  • Hanna-Riikka Kuisma: Viides vuodenaika
  • Tove Jansson: Kesäkirja
  • Kaj Korkea-aho: Tummempaa tuolla puolen
  • Minna Rytisalo: Lempi
  • Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys

Kotimaisen kaunokirjallisuuden osalta listalleni on päätynyt suhteellisen uusia teoksia. Tove Janssonin Kesäkirja on näistä vanhin, muut ovat selvästi uudempia julkaisuja. Nämä kirjat ovat valikoituneet listalle aika sattumanvaraisesti, mutta kaikille on yhteistä se, että kaikki vaikuttavat lupaavilta ja mielenkiintoisilta. On hankala sanoa, minkä kirjan lukemista näistä odotan eniten. Se saattaa olla Kirkkaus, jonka suhteen odotukseni ovat todella korkealla. Se saattaa myös olla Lempi tai Neljäntienristeys, joista olen kuullut melkeinpä pelkästään hyvää, tai Tiranan sydän tai Lumikko ja yhdeksän muuta, joiden kirjoittajilta olen molemmilta jo lukenut jotakin aikaisemmin ja pitänyt lukemastani. Kaikissa näissä on jotakin kiehtovaa!

…ulkomaista proosaa

  • Zachary Thomas Dodson: Bats of the Republic
  • Markus Zusak: Kirjavaras
  • Khaled Hosseini: The Kite Runner
  • Emma Healey: Elizabeth Is Missing
  • Jeffrey Eugenides: Virgin Suicides
  • Herbjørg Wassmo: Dinan kirja
  • Haruki Murakami: Norwegian Wood
  • Carlos Ruiz Zafón: Marina
  • Ildefonso Falcones: Meren katedraali
  • Astrid Lindgren: Veljeni, Leijonamieli
  • Andrew Michael Hurley: Hylätty ranta
  • Ken Kesey: One Flew Over The Cuckoo’s Nest
  • Salman Rushdie: Keskiyön lapset
  • Alice Hoffman: Ihmeellisten asioiden museo
  • Peter S. Beagle: Viimeinen yksisarvinen

Ulkomaisen kaunokirjallisuuden listalle päätyi myös neljä kirjaa, jotka olen joskus lukenut aiemmin: Virgin Suicides, Dinan kirja, Veljeni Leijonamieli ja Viimeinen yksisarvinen. Kolme viimeksi mainittua ovat lähellä sydäntäni, mutta muistan, että Virgin Suicidesille en hirveästi lämmennyt. Jostain se on kuitenkin löytänyt tiensä hyllyymme, ja kaipa sille pitää antaa toinen mahdollisuus.

Muut näistä eivät sitten juuri olekaan minulle entuudestaan tuttuja. Carlos Ruiz Zafónilta olen lukenut aiemmin Tuulen varjon, ja jonkin Salman Rushdien kirjan olen myös lukenut. Tuulen varjo oli hurmaava, Rushdien teos puolestaan jonkinmoinen pettymys. Muistan kirjan viimeisten sivujen kuitenkin imaisseen mukaansa, ja päätin jo silloin antaa kirjailijan teoksille uuden mahdollisuuden joskus tulevaisuudessa, ja siksi valitsin tälle listalle hyllystä Keskiyön lapset. Suhtaudun toiveikkaasti siihen, etten joudu pettymään tällä kertaa.

…klassikoita

  • Fjodor Dostojevski: Idiootti
  • George Orwell: 1984
  • Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo

Kaipa sitä pitää jokunen klassikkokin olla mukana lukusuunnitelmassa, joten valikoin sattumanvaraisesti listalle kolme klassikonkaltaista valmistetta. Dostojevskin Idiootti ja Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo ovat kumpikin sellaisia, joita en ole ikinä lukenut. Orwellin 1984:n muistan joskus lukeneeni, mutta tuleepahan nyt mahdollisesti luettua uudestaan.

…novelleja ja muuta lyhyttä

  • Roald Rahl: The Complete Short Stories, Volume One
  • Heikki Nevala (toim.): Ruumiittomat
  • Oscar Wilde: Onnellinen prinssi ja muita tarinoita

Roald Dahl on minulle lapsuudesta saakka tuttu lastenkirjojensa kautta, mutta hänen aikuisille kirjoittamiaan tarinoita olen lukenut vähemmän, ja olen jo pitkään suunnitellut korjaavani tämän valitettavan asianlaidan. Kuulen jo, kuinka Roald Dahlin koottujen novellien ensimmäinen osa, The Complete Short Stories (Volume One), houkuttelee minua luokseen kuin kupillinen hyvää, vahvaa teetä (jossa on vain lievä, ei-lainkaan-epäilyttävä karvasmantelin sivumaku).

Osuuskumman julkaisema Ruumiittomat-novelliantologia pitää sisällään suomalaisia kauhunovelleja, joista olen itse asiassa jo lukenut yhden — yksi novelleista on näet oman armaani käsialaa. Oscar Wilden Onnellinen prinssi ja muita tarinoita on sekin ainakin osittain minulle ennestään tuttu. Onnellinen prinssi oli yksi lempisatujani lapsena, koska olin outo ipana ja traagiset tarinat vetivät minua jo silloin puoleensa. Onkin aika lukea tämä uudelleen.

…sarjakuvia

  • Jeff Smith: Luupäät, #1
  • Kate Beaton: Hark! A Vagrant

Nämä kaksi sarjakuvaa olen jo lukenut, mutta koska molemmat ovat mahtavia, ne ovat ansaitusti päätyneet tälle listalle uudelleenluettaviksi. Jeff Smithin Luupäät-sarjan ensimmäisen osan muistan koko sarjan tapaan hauskana ja jännittävänä sekä lisäksi huikean hienosti piirrettynä. Kate Beatonin Hark! A Vagrant on kertakaikkisen erinomainen kokoelma historiaa, kirjallisuutta ja muita mainioita aiheita käsitteleiviä sarjakuvia, jotka ovat kaikki luettavissa myös verkossa.

…runoja

  • Saila Susiluoto: Missä leikki loppuu
  • Sapfo: Iltatähti, häälaulu

Satuin saamaan Saila Susiluodon Missä leikki loppuu -runokokoelman vähän aikaa sitten kirjalahjavaihdossa eräissä pikkujouluissa. En tiedä teoksesta mitään etukäteen, mutta lahjanvaihdon yhteydessä saamani lyhyt esittely kirjasta herätti mielenkiintoni. Iltatähti, häälaulu -nimeä kantavaan teokseen kootut antiikin ajan runoilijattaren, Sapfon, säilyneet runonkatkelmat olen lukenut joskus, ja muistan niiden tehneen minuun suuren vaikutuksen. Lienee siis ihan perusteltua lukea ne taas uudelleen.

…ja fiktion vastakohtaa

  • Antonio Melechi: Servants of the Supernatural: The Night Side of the Victorian Mind
  • Richard Holmes: The Age of Wonder: How the Romantic Generation Discovered the Beauty and Terror of Science

Kaikkea tätä fiktiota tasapainottamaan muistin laittaa listalle myös peräti kaksi tietokirjaa. Antonio Melechin Servants of the Supernatural käsittelee 1800-luvun lopun innostusta spiritismiin ja muuhun vastaavaan hömppään. Richard Holmesin The Age of Wonder näkyy olevan jonkinmoinen monesta henkilöstä kertova biografia, jonka keskiössä, kuten nimestä voi päätellä, ovat romantiikan aikakauden tiedemiehet.

***

Tältä näyttää siis alustava lukusuunnitelmani ensi vuotta varten. Nähtäväksi jää, kuinka monta kirjaa tältä listalta saan luettua, ja kuinka paljon luen jotakin ihan muuta kuin tässä mainittuja teoksia (hyllyssä on taas muutama uutukainen, jotka kutsuvat minua aloittamaan lukemisen mahdollisimman pian).

Iloista ja rauhallista vuodenvaihdetta!

Alan Bradley: Piiraan maku makea (Flavia de Luce #1)

11-vuotias Flavia de Luce asuu leski-isänsä ja kahden isosiskonsa kanssa suvun rapistuvassa kartanossa Englannin maaseudulla. Kemiaan rakastunut Flavia touhuaa ikiomassa laboratoriossaan myrkkyjä keitellen ja suunnittelee karmeuksia raivostuttavien siskojensa pään menoksi. Eräänä päivänä keittiön portailta löytyy kuollut lintu, jonka nokkaan on tökätty vanha postimerkki. Kummallinen löytö järkyttää Flavian isää perinpohjaisesti. Mistä oikein on kyse? Pian tämän jälkeen Flavia löytää kartanon puutarhasta kuolevan miehen, joka henkäisee yhden ainoan sanan Flavian kuultavaksi, ennen kuin heittää henkensä. Vaikka poliisi tietysti kutsutaan paikalle tämän jälkeen, päättää neuvokas Flavia ryhtyä tutkimaan tapausta omin päin. Flavia seuraa johtolankoja nokkelasti ja arkailematta, mutta panokset kovenevat pian, kun Flavian isä vangitaan epäiltynä murhasta.

***

Myönnän, että ajatus lapsesta dekkarin päähenkilönä epäilytti minua aluksi hieman. Olin kuitenkin lukenut Flavia de Luce -sarjan ensimmäisestä osasta kirjablogeista sen verran, että opus oli herättänyt mielenkiintoni, ja olin päättänyt tutustua kirjaan jos siihen tarjoutuisi tilaisuus. Ja tarjoutuihan se — muuan e-kirjapalvelu tarjosi tehtäväksi testiä, jonka suorittamisesta sai palkkioksi jonkin ilmaisen e-kirjan. Piiraan maku makea oli yksi näistä vaihtoehdoista. Testi valikoi muutaman vastauksen perusteella vastaajalle sopivaksi katsomansa kirjan, mutta onneksi palkintokirjan sai lopulta valita itse, sillä testin perusteella palvelu suositteli minulle jotain kammottavaa hömppäromantiikkaa, joka ei kannen eikä kuvauksen perusteella iskenyt yhtään. Mitä tein väärin!? En tiedä, mutta ohitin inhosta puisteleksien minulle tarjotun siirappisen romanssin ja iskin sen sijaan kiinni Flavian seikkailujen ensimmäiseen osaan.

Minäkertoja ja päähenkilö, yksitoistavuotias Flavia, osoittautui heti ensimmäiseltä sivulta lähtien ihastuttavan omintakeiseksi hahmoksi. Lukiessa hymyilytti, ja samalla Flavia tuntui jostain kumman syystä ihan hirvittävän tutulta. Luettuani jonkin matkaa eteenpäin jokin palanen loksahti aivoissani kohdalleen, ja tajusin, mistä tämä pikkuvanha kakara muistutti minua: Flavia de Luce muistuttaa monin tavoin 11-vuotiasta (ja nuorempaa) itseäni. (* Hämmentävää!

Viihdyin erinomaisesti myös tarinan viehättävän vanhanaikaisen miljöön parissa, joka sekin oli äärimmäisen tutun tuntuinen, eikä ihme, onhan kyseessä aivan kuin tietynlaisten vanhojen ja vanhahtavien brittidekkareiden miljöön perikuva kartanoineen ja idyllisine maalaiskylineen. Kaiken kaikkiaan tällaisia arkkityyppejä tai jopa kliseitä, miksikä niitä nyt haluaakaan kutsua, on viljelty kirjassa monessa kohtaa todella viihdyttävästi ja taitavasti — ja silti Flavian maailma onnistuu olemaan uudenlainen ja virkistävällä tavalla erilainen.

Vaikka jotkut tarinankerrontaan liittyvät ratkaisut tuntuivatkin jotenkin hassuilta, koin juonen silti mukaansatempaavaksi ja mielenkiintoiseksi. Kertojaääntä, Flaviaa, on varmasti tästä suurelta osin kiittäminen; maailma totisesti näyttää veikeältä mokoman pikkuvanhan kakaran silmin katsottuna. Muut hahmotkin olivat kiehtovia, ja erityisen mielenkiintoisina koin esimerkiksi de Lucen perheen puutarhuri-yleismiehenä toimivan, sodassa traumatisoituneen Doggerin ja jostain syystä myös Flavian äidin, joka on mukana tarinassa vain mainintana, koska sattuu olemaan kuollut.

Flavian seikkailut tekivät minuun sen verran hyvän vaikutuksen, että kun sattumalta törmäsin tämän kirjan panettuun versioon kirjakaupan tarjoushyllyssä, nappasin sen empimättä mukaani, niin ettei minun tarvinnut tyytyä enää pelkkään e-kirjaversioon. Sittemmin hyllyymme on päätynyt tämän ensimmäisen osan lisäksi myös kaikki sarjan tähän mennessä suomennetut jatko-osat, joiden kimppuun käymistä odotan suurella mielenkiinnolla.

Tuomioni:
4 skulls
= Pidin!


Kirjan tiedot:
Alan Bradley: Piiraan maku makea (Bazar, 2014. E-kirja. 388 sivua.)
(Alkuteos The Sweetness at the Bottom of the Pie (2009). Suomentanut Maija Paavilainen.)


*) Olin täysin valehtelematta lapsena juuri tuollainen saamarin raivostuttava, kaikkitietävä ipana, joka sai riemunsa ah-niin-traagisista mielikuvitusleikeistä ja hautoi päässään kaameita kohtaloita milloin kenenkin osaksi. Myrkyt kiehtoivat myös minua, mutta tietenkään minulla ei ollut käytössäni sukulaiselta perittyä hienoa laboratoriota, vaan jouduin pärjäämään pelkästään kotoa löytyvillä kapineilla ja silkalla luovalla hulluudella. Minulla oli myös omin pikku kätösin kasattu vihko, johon olin koonnut keksimiäni myrkkyreseptejä. Se oli vaaleanpunainen ja sen kannessa luki isolla MYRKKYJÄ. Kerran koitti päivä, jolloin unohdin myrkynkeittelyiden jäljiltä myrkkyvihkoni keittiön pöydälle, josta äitini löysi sen. Sain (ansaitusti) vakavan puhuttelun siitä, miksi ei ole sopivaa keitellä myrkkyjä, ja myrkkyvihon jouduin heittämään pois. Olen yhä katkera, mutta ainakaan en onnistunut myrkyttämään ketään.

Tämän vuoden kirjamessusaalis

Helsingin kirjamessut! Tapahtuma, jota odotan joka vuosi kuin kuuta nousevaa siitäkin huolimatta, että huonona kirjamessukävijänä en käy seuraamassa luentoja, haastatteluita tai muitakaan messujen varsinaisia tapahtumia, vaikka ne mielenkiintoisia saattaisivat ollakin. Sen sijaan kirjamessut ovat minulle tilaisuus päästää kirjanhamstraaja-minäni tyystin valloilleen (ihan kuin se puoli koskaan olisi kovin hyvin hallinnassa, köh), ja tämän seurauksena kirjahyllyymme päätyy joka vuosi näihin aikoihin kertaheitolla melkoinen läjä uusia kirjoja. Niin myös tällä kertaa: kaiken kaikkiaan messureissulta tarttui mukaan 21 kirjaa ja 15 kappaletta vanhoja valokuvia.

Tarulla ja minulla oli tänäkin vuonna selkeä hyökkäyssuunnitelma kirjamessujen selättämiseksi. Lyhykäisyydessään suunnitelma meni näin: ensin koluamaan läpi kahden euron alennuskirjapöydät, sitten antikvaattiosastolle ja vasta viimeiseksi kiertämään isompien kustantamojen ja kirjakauppojen osastot. Tänä vuonna emme tainneet löytää antikvariaattiosastolta yhtään mitään (jos vanhoja valokuvia ei lasketa). Hämmentävää tällainen! Saalis oli joka tapauksessa varsin kelvollinen:

Kahden euron pöydiltä tarttui mukaan Jaakko Finnon virsikirja (siinä on wanhaa suomea, siksi), Pasi Ilmari Jääskeläisen Lumikko ja yhdeksän muuta (valitettavasti pokkarina; kovakantinen on ollut turhaan etsinnässä jo pitkään), Kaj Korkea-Ahon Katso minuun pienehen, Torsti Lehtisen kirjoitusopas Sanojen avaruus, Marcello Simonin Kirottujen kirjojen kauppias ja Stefan Spjutin Staalo (nämä kaksi viimeksi mainittua lähtivät mukaan lähinnä sillä perusteella, että saattavat ehkä olla mielenkiintoisia ja maksoivat vain kaksi euroa kappale), Tom Spanbauerin Kaukaiset seudut ja vähän hassuna kuriositeetinkaltaisena Pyhän Benedictuksen luostarisääntö -opus (koska miksipä ei).

Toisilta “kaikki kirjat vain € kpl”-pöydiltä löytyi Henrika Tandefeltin Porvoo 1809 : Juhlamenoja ja tanssiaisia (jonka Taru nappasi mukaan, koska Porvoo) ja Leonie Swannin Ihmissutta ken pelkäisi, joka on jatko-osa Murha laitumella -lammasdekkarille — siis dekkarille, jossa murhaa on selvittämässä lauma sympaattisia lampaita. Odotan jännityksellä, millaisen tapauksen nämä villavat määkijät tällä kertaa saavat pähkäiltäväkseen!

Edellä mainituista hankinnoista yksikään ei ollut vielä siltä hankittavien kirjojen listalta, jonka olin kaukonäköisesti laatinut etukäteen ja tyhmänä unohtanut kotiin kirjamessuille lähtiessä. Onneksi lista kuitenkin oli painunut jokseenkin hyvin hataraan muistiini. Listalta löytyivät esimerkiksi Osuuskumma-kustannuksen uusimmat julkaisut, joita meiltä ei vielä omasta hyllystä löytynyt, eli Maija Haaviston Adeno, Hanna Morren Tuonen tahto ja Marraskesi-novelliantologia. Myös muut listalla olleet kirjat — Alan Bradleyn Flavia de Luce -sarjan neljäs ja viides osa, Filminauha kohtalon käsissä ja Loppusoinnun kaiku kalmistossa, Marko Hautalan Kuiskaava tyttö, Riitta Jalosen Kirkkaus, Pajtim Statovcin Tiranan sydän ja J.K. Rowlingin Harry Potter and the Chamber of Secrets -kirjan kuvitettu painos — löytyivät kaikki messuilta, ja ne päätyivät kirjojen raahausta varten mukaan otettuun matkalaukkuun muun saaliin seuraksi. Ja jotta laukun saumat saatiin pistettyä todelliselle koetukselle, matka jatkui messuilta isäni antikvariaattiin, jossa saalis täydentyi vielä kahdella kirjalla (Hanna-Riikka Kuisma: Viides vuodenaika ja Bruce Robinson: They All Love Jack: Busting the Ripper).

Nyt on taas varastossa mielenkiintoista luettavaa pitkäksi aikaa. Ei sillä, että siitä olisi aiemminkaan ollut vajetta; luettavien kirjojeni listalla oli jo ennen tämänvuotisia kirjamessuja ~370 kirjaa, kaikki luonnollisesti omasta hyllystä ja suurin osa sellaisia, joita en ole lukenut aiemmin. Saattaisi olla hyvä lukea niitä aiempia pois alta ensin, mutta en kyllä tiedä, kauanko pystyn pitämään näppini erossa Kirkkaudesta, josta olen kuullut pelkkää hyvää ja jonka kuulemani perusteella odotan tarjoavan raastavan kauniin ja ihmeellisen lukukokemuksen.

Memory from Spring 1866

Picture of two gentlemen raising glasses, standing by a small table that is covered with a frilly cloth. The men are smartly dressed, but they are standing on a worn-out rug that is covering a floor made of uneven planking. Their glasses are filled with some dark liquid, and on the table there is more in a clear glass bottle. Both men look somewhat serious, even though someone has written on the back of this photograph that this is a “skämtbild”, a picture that was taken just for fun.

The names of the men are also given: Arvid (?) Nyberg and Ferdinand Nevander — the first name is scribbled in a way that makes it hard to read, so it is possible I’ve misread it. The writing on the back also states that this is a “minnen från våren 1866”; a memory from spring 1866. The name of the photographer and the location where this picture was taken remain a mystery, however, as there is no information or clues about these. It is possible that the photograph has been taken somewhere in Finland, but it is not certain.

Microscopically Huge Treasures

Since the day I began to build up my collection of curiosities, there have been a few things on my mind that I’ve really wanted to obtain. Some of the things I have already found — a split nautilus shell and a 19th century medical syringe, for example — others still wait. One day, I hope, my collection will include a skull of an owl and an articulated skeletons of a hare and a snake (and, even further into the future, a complete human skeleton).  I digress.

Today I visited the Fiskars antique fair, and as a result I am very happy to announce that I can now cross over one of the things I’ve had on that list: an antique microscope.

The microscope was the second item to catch my attention (only counting the items that didn’t grossly exceed the limits of my bank account), but it was the third and the last thing that I bought. Upon first entering the area I discovered a lovely skull of a quite small cat, to which I gave a new home. And after some wandering, I laid my eyes on the microscope. Someone was looking at it very closely, but (luckily!) put it down and moved on. I, too, went to observe this item. I took a closer look at the price tag as well, swallowed nervously, and decided then that if the microscope was still there when I had browsed the rest of the area and came back, I could by it. So, I left. While browsing, I found three nice photographs and bought those as well. Then I went back for the microscope.

And, lo and behold: it was still there.

I had now obtained my own permission to buy it. And I did. I got a small discount as well without having to specifically ask for it. I also asked the seller if they knew how old this item was. They weren’t certain, but thought it might be from the early 1900’s, which is about the same I dared to hope for. I was content.

Once back at home, Taru wanted to find out more about the microscope. Using her Sherlock-esque superskills and the magic of the internet she soon discovered that this particular item seems to be a Dr. E. Hartnack Microscope #5555 — and that based on what is known about the manufacturer and the serial number, this microscope can probably be dated to years 1865-1867. It would also seem that other microscopes like this have been sold for a far higher price than what I paid for this one. Of course I am no specialist and I have no idea if the microscope I bought has some fault that makes it practically worthless, but for now it would seem that I found a real bargain.

Pictured below are the treasures I found from the antique fair. Notice that the microscope came with a few ~150 years old samples as well. Who wants to guess what sort of antique plague I’ll get from handling these?